Stuttgartissa osallistetaan aktiivisesti eri sidosryhmiä sopeutumistyöhön

Maantieteellisesti Stuttgart sijaitsee ilmastollisesti haastavalla paikalla. Kaupungin toteuttama Ilmastoatlas kokosi yhteen kaupungin eri toimijoita ja aikaiseksi saatiin kattava paketti kaupunkisuunnittelijoille. Kaupunkilaisia on saatu myös hyvin mukaan sopeutumistyöhön ja työtä jatketaan aktiivisesti edelleen kaupunkipuiden hoitamisella.

Stuttgartin kaupunki sijaitsee Etelä-Saksassa, kukkuloiden ympäröimässä laaksossa. Kaupungissa asuu noin 600 000 asukasta ja sijaitsee teollisuuspainotteisella alueella. Kaupunki on kärsinyt erityisesti huonosta ilmanlaadusta ja korkeista lämpötiloista, ja ilmastonmuutoksen myötä erityisesti lämpösaarekeilmiö tulee voimistumaan kaupungissa huomattavasti.

Maantieteellinen sijainti lämpösaarekeilmiön taustalla

Stuttgart sijaitsee ns. kattilan pohjalla: kaupunki sijaitsee noin 240 metrin korkeudella meren pinnan yläpuolella, kun taas ympäröivät kukkulat ylettyvät 500 metrin korkeudelle. Tämä luo otollisen ilmaston lämpösaarekeilmiön kehittymiselle. Tuulennopeudet pysyvät matalina ympäröivien kukkuloiden takia ja tämän vuoksi ilmanlaatu ja kohoavat lämpötilat ovat suuri ongelma kaupungissa. Ennusteissa on laskettu, että kahden asteen keskilämpötilannousu tarkoittaisi jopa 57 %:n nousua hellepäivissä Suur-Stuttgartin alueella vuoteen 2100 mennessä.

Ilmastotyötä tehty laajalla kokoonpanolla

Vuonna 2008 julkaistiin Ilmastoatlas, jossa kartoitettiin Stuttgartin alueen ilmasto-olosuhteita kaupunkisuunnittelijoiden avuksi. Ilmastoatlas toteutettiin useiden eri sidosryhmien välillä, ja mukaan saatiin laaja ryhmä alueen toimijoita: mukana kartoituksessa olivat alueen kunnat ja kaupungit, kaupunkien sisäiset toimijat kuten ympäristönsuojeluviranomaiset, Saksan ilmatieteenlaitos, ja monia muita toimijoita. Nykyilmaston tarkka kartoittaminen antaa Stuttgartin alueelle mahdollisuuden tarkastella tulevia muutoksia ja luoda ilmastoennusteita. Erityisesti atlaksessa on otettu tarkasteluun eri alueiden merkitykset ilmanvaihdolle kaupungissa, jotta näitä tietoja hyödynnettäisiin kaupunkisuunnittelussa.

Kaupungin asukkaat mukaan sopeutumaan

Stuttgartissa on otettu kaupunkilaiset aktiivisesti ilmastotyöhön mukaan, ja jo vuodesta 1986 alkaen kaupunki on tarjonnut taloudellista tukea viherkattojen rakentamiselle. Tällä hetkellä kaupungista löytyy jopa 300 000 m2 viherkattoja, joista 60 000 m2:lle kaupunki on antanut taloudellista avustusta. Kaupunkilaisille on tarjottu mahdollisuutta adoptoida oma puu: käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että omistaja kastelee, torjuu tuholaisia ja haravoi puun ympäristön. Tällä hetkellä kaupungissa on 182 puunomistajaa, joilla on yhteensä 500 adoptoitua puuta.

 

LÄHTEET:

Stuttgart: combating the heat island effect and poor air quality with green ventilation corridors (2014)
https://climate-adapt.eea.europa.eu/viewmeasure?ace_measure_id=3403 [Viitattu 15.10.2014]

 

15.10.2014

Print Friendly, PDF & Email