Ilmastonmuutos ja kaupungit

Kaupungeilla on keskeinen rooli ilmastonmuutoksessa. Kotitaloudet, teollisuus, palvelut sekä muut kaupungin toiminnot tuottavat kasvihuonekaasuja, jotka lämmittävät ilmastoa. Toisaalta kaupunkeihin keskittynyt väestö, taloudelliset toiminnot sekä rakennettu infrastruktuuri lisää ilmastonmuutoksen vaikutusten aiheuttamaa riskiä, kuten hulevesitulvia. Monet kaupungit ovat keskittyneet rannikolle tai jokien ja järvien rannoille, mikä lisää kaupunkien haavoittuvuutta.

Suomen väestöstä 70 prosenttia asuu kaupungeissa ja niiden kehysalueilla (2013). Näiden alueiden pinta-ala on kuitenkin vain noin viisi prosenttia koko maan maapinta-alasta, mikä kuvastaa hyvin, kuinka väestö on keskittynyt kaupunkeihin.

Ihmisten ja toimintojen keskittyminen kaupunkeihin aiheuttaa päästöjä ja lisää alueiden haavoittuvuutta, mutta samalla kaupungeilla on ratkaiseva rooli sekä hillintä- että sopeutumistoimien edistämisessä. Ilmastonmuutoksen globaalista luonteesta huolimatta ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat hyvin paikallisia ja niihin vastaaminen on erityisesti kaupunkien toimintakenttää. Kaupungeilla on mahdollisuus edistää ilmastonkestävää kaupunkisuunnittelua, jolla vastataan ilmastonmuutoksen haasteisiin.

Lue lisää ilmastonmuutoksen vaikutuksista Suomessa sekä kaupunkien roolista ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.