Viherkerroin rakennuslupien ehtona uudis- ja korjausrakentamisessa eri osissa Berliiniä

Berliinissä rakennusten suunnittelussa on otettava huomioon vaatimus, jonka mukaan tietty osuus kehitettävästä alueesta tulee jättää viheralueeksi. Säädös pyrkii lisäämään viheralueiden kehitystä kaupunkialueilla. Pääajatuksena on varmistaa, että tietty osuus kehitettävästä alueesta jätetään kasvillisuuden peittoon. Arkkitehdeiltä ja kiinteistönomistajilta kiitosta saanut suunnittelumalli kattaa 16% Berliinin alueista.

Berliinissä uusien rakennusten suunnittelussa on otettava huomioon vaatimus, jonka mukaan tietty osuus kehitettävästä alueesta tulee jättää viheralueeksi. Biotope Area Factor (BAF) on kehitetty osana suurempaa maisemasuunnittelun ja lajien suojelun ohjelmaa. Säädöksen tarkoituksena on lisätä viheralueiden kehitystä tiheään rakennetuilla kaupunkialueilla. Pääajatuksena on varmistaa, että tietty osuus kehitettävästä alueesta jätetään kasvillisuuden peittoon. Ympäristön laatutavoitteina on turvata ja parantaa mikroilmaston ja ilmakehän puhtautta, kehittää maaperän toimivuutta ja vesitasapainoa sekä parantaa kasvien, eläinten ja ihmisten elinympäristön laatua.Berliinin viherkerroin-mallin merkittävänä etuna on suunnittelun vapaus. Samaan viherkertoimen tavoitearvoon on mahdollista päästä usealla suunnitteluratkaisulla, sillä käytettävät viherelementit ovat vapaasti valittavissa ja yhdisteltäessä kohdekohtaisesti. Eri viheraluetyypit on kuitenkin painoarvotettu eri tavoin. Painoarvon määrityksessä on otettu huomioon haihtuvuus, pysyvyys, sadeveden varastoituminen, suhde maaperän toimintaan sekä kasveille ja eläimille sopivan elinympäristön osuus.

Kuva 1. esittää eri pintatyyppien painotusta. Vihertehokkaimpia ratkaisuja ovat monimuotoiset istutukset, maavaraiset istutusalueet, hulevesipainanteet tai läpäisevät pinnoitteet. Pisteitä voi kerryttää myös viherseinin ja viherkatoin. Suurimman painoarvon (1.0) saa viherpeite, jossa kasvillisuus on yhteydessä maaperään mahdollistaen kasviston ja eläimistön kehityksen. Läpäisemättömistä pinnoitteista ei saa pisteitä. (Kazmierczak, A. and Carter, J. 2010)

Berliinin viherkerroinmallin on suunnitellut joukko asiantuntijoita yhteistyössä Berliinin maankäytön suunnittelun ja maisemasuunnittelun osastojen kanssa. Berliinin viherkerroin-malli on kehitetty jo 1980-luvulla, se on ollut käytössä sitovana säädöksenä vuodesta 1994 ja se on nykyisin voimassa kaupungin 21 eri alueella. Muualla säädös on vapaaehtoinen ja sitä voidaan käyttää ohjeistuksena korjausrakentamisessa.

Viherkerroin kattaa kaiken maankäytön kaupunkialueella (asuin-, liiketoiminta– ja teollisuusalueet ) ja muodostaa ekologisen vähimmäisstandardin rakenteellisille muutoksille ja kehitykselle. Viherkerroin huomioidaan käytännössä ensimmäisenä rakennuslupien yhteydessä.

Viheralueiden istutus julkisivuille ja/tai katoille ja kovien pinnoitteiden avaaminen piha-alueilla viheralueiden ja sadeveden imeytymisen mahdollistamiseksi tulee kuulua suunnitelmaan.Berliinin kaupungilla on käytössään kaupungin ympäristöolosuhteita ja maankäyttöä havainnollistava laaja karttatietokanta sekä eri ilmastoalueita kuvaava kartta, jossa on huomioitu ilman lämpötila, kosteus ja maaperän kosteus. Näitä tietoja hyödyntäen viherkerroinstrategia pyrkii käyttämään vihreää rakentamista tuomaan parannuksia kaupungin ilmastointiin, mikroilmaston kontrollointiin ja tulvien vaimennukseen.

Kaupunkisuunnittelijat ovat saaneet positiivista palautetta arkkitehdeiltä ja kiinteistönomistajilta viherkertoimen helppokäyttöisyydestä ja sen aikaansaamista välittömistä visuaalisista parannuksista sekä energiansäästöstä viherkattojen asennusten seurauksena. Lisäksi suunnittelijoille ja kiinteistön omistajille on jätetty vapaus yksilöllisyyteen, luovuuteen ja joustavuuteen. Kaupunkisuunnittelijoiden mukaan malli on suunniteltu samalla logiikalla kuin muut indeksit ja tunnusluvut, mikä helpottaa myös henkilöstön koulutusta.

Kuva 2. Esittää viherkertoimen vaihtoehtoisia toteutustapoja. Kahdessa jälkimmäisessä kuvassa viheralueet on suunniteltu niin, että niissä toteutuu vaadittu viherkertoimen arvo 0.3. (Kazmierczak, A. and Carter, J. 2010)
Kuva 2. Esittää viherkertoimen vaihtoehtoisia toteutustapoja. Kahdessa jälkimmäisessä kuvassa viheralueet on suunniteltu niin, että niissä toteutuu vaadittu viherkertoimen arvo 0.3. (Kazmierczak, A. and Carter, J. 2010)

 

 

Berliinin viherkertoimen implementoinnin onnistumisen takana:

  1. Määräysten käyttö taloudellisten kannusteiden asemesta on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi lisätä viheralueita Berliinissä.
  2. Joustavuus tarjoaa huomattavia etuja. Suunnittelijat voivat valita useista vaihtoehdoista kohteeseen sopivimmat viherpinnat.
  3. Maankäytön suunnittelun ja maisemasuunnittelu -osastojen välinen yhteistyö takaa sen, että viherfaktorin implementoinnin kannalta tärkeät tahot toimivat koordinoidusti yhdessä.

Viherkerroinmalli otettiin käyttöön kaupunkisuunnittelussa Ruotsin Malmössä vuonna 2001. Pohjois-Amerikassa Seattle kehitti oman, Berliinin viherkertoimeen perustuvan ohjelmansa vuonna 2007. Seattlessa viherkerroinmallia on laajennettu moniperheisille asuinalueille ja viherkertoimen vähimmäisarvoa on nostettu kaupallisiin alueisiin verrattuna. Viherkertoimen vähimmäisarvo perustuu arvioon siitä mitä tyypillistä kehitystä kukin alue voi saavuttaa.

Viheralueen vähimmäisarvon nosto on perusteltua jos alueella on enemmän vapaata tilaa maisemoinnille. Uusien alueiden kehityksessä asetetaan vähimmäisvaatimukseksi painokerroin 0.50 keski- ja korkeilla alueilla, 0.60 matalilla alueilla. Kaupallisilla ja tehdasalueilla painoarvo on 0.30. Eri viheraluemallit on arvotettu ja lisäpisteitä myönnetään ruuan viljelystä, kuivuuden sietosuunnitelmista, alkuperäiskasvillisuudesta, maisemoinnin näkyvyydestä naapuruston ohikulkijoille tai julkisille avoimille tiloille sekä sadeveden keräämisestä. Suunnitelmia voi vapaasti testata tulostaulukossa, joka laskee projektin viherkertoimen tuloksen ja jossa voi vapaasti testata eri variaatioita.

 

Lähteet

Berlin: The Biotope Area Factor.http://www.grabs-eu.org/membersArea/files/berlin.pdf In: Kazmierczak, A. & Carter, J. 2010. Adaptation to climate change using green and blue infrastructure. A database of case studies. Viitattu 19.1.2013.

Seattle Green Factor. Viitattu 19.1.2013.  http://www.seattle.gov/dpd/cityplanning/completeprojectslist/greenfactor/documents/default.htm

 

3.11.2014